lauantai 16. elokuuta 2008

Tallink ja yrityksen DNA

Tallink pääsi taas otsikoihin viime viikolla. Tällä kertaa kyse oli työntekijöiden tavaroiden tonkimisesta. Ei ole kauaa kun Tallinkin johto öykkäröi laivoilla ja käyttäytyi humalassa väkivaltaisesti ja epäkunnioittavasti työntekijöitään kohtaan. Vuonna 2005 yritys oli otsikoissa, kun tuli ilmi että laiva laskee jätevetensä Suomenlahteen. Paljon negatiivisia uutisia yhdestä yrityksestä.

Tässä on tyypillinen tapaus siitä kuinka yritysjohto näyttää mallia koko yritykselle. Jos johdon moraali on kiero, sairastaa koko yritys. Tallinkin DNAssa on jotain vikaa. Ehkäpä yleisempi termi on yrityskulttuuri, DNA, perimä, on jotenkin enemmän lopullista, jota ei voi muuttaa. Voiko perimmäinen yrityskulttuuri olla jotain sellaista josta ei pääse eroon? Ainakin vaikeaa se näyttää olevan. Tapaan toimia tottuvat kaikki vähitellen, muutos vie aikaa. Varmaa on että yrityskultuuri ei muutu, jos sitä ei ole halua muuttaa.


Tallinkin tapauksessa näyttää siltä että halua ja kykyä muuttua ei löydy. Paine muutokseen tulee usein markkinoilta. Tallink Siljan matkustajamäärä laski 56 000lla heinäkuussa vuoden takaiseen verrattuna. Vikingillä matkustajakatoa ei ollut. Tässä olisi paikka todistaa minulle että olen väärässä DNA ajatuksieni kanssa.

Ei kommentteja: