tiistai 2. joulukuuta 2008

Autoteollisuuden haaleanvihreä pelastuspaketti

Yhdysvaltojen ja Euroopan autoteollisuus on vaikeuksissa. GM, Chrysler ja Ford ovat leikkaamasa tuotantoa ja yrityksiltä on loppumassa rahavarat. Eurooppalisten autovalmistajien etujärjestö vaatii 40 miljardin euron tukipakettia teollisuudelle. Mukaan pyydetään hallituksia ja tätä kautta veronmaksajia. Ongelman ydin on siinä että kysyntä on laskenut, alalla on ylituotantoa ja markkinat ovat poistamassa ylikapasiteettia luonnollisella tavalla.

Autoteollisuudessa on ilmiselvästi mietitty tarkkaan miten näin suuri tukipaketti saadaan myytyä hallituksille ja miten ne saadaan mukaan pakettiin siten että tuen hyväksynnän vaikutus ei ole poliittista äänimarkkinaosuutta minimoiva. Autonvalmistajien mukaan EU:n päästötavoitteisiin ei päästä, jos yhtiöt eivät saa rahaa nykyistä ympäristöystävällisempien autojen kehittämiseen! Tarvitsemme tukea, jotta ympäristö pelastuu. Perinteinen työpaikkojen puolustaminen ei riitä. Lobbauksessa on käytössä on uudet vihreät argumentit.

Olemme tulleet ympäristömarkkinoinnin toiseen vaiheeseen. Ympäristön avulla voi myydä tukea idealle kuin idealle. Paketoimalla tuen vihreään pakettiin, se on helppo myydä kansalle.

Jos tämä tukipaketti menee läpi, tulee viherlobbaus yleistymään huomattavasti. 40 miljardia virherperustein riutuvan teollisuudenalan pelastamiseksi, joka polttaa merkittävän osan fossiilisia polttoaineita, olisi loistava avaus. Se olisi avaus pelille, joka taatusti jatkuisi muiden alojen hyödyntämänä ja joka lopulta veisi pohjan todellisilta lobbauksilta. Pahimmassa tapaksessa kehityskulku kääntäisi yleisen mielipiteen aitoja ekologisia poliittisia päätöksiä vastaan.

Ei kommentteja: